Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tamperelaiset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tamperelaiset. Näytä kaikki tekstit

torstai 14. huhtikuuta 2016

Torstai 14.4






Tänään saikin nukkua tunnin myöhempään ,oli luksusta herätä pirteämpänä. Kävimme aamupalalla ja lähdimme heti suoraa ajamaan kohti Vana vigalaa. Saavuimme perille kymmeneltä ,meitä oltiin jo vastassa ovella tervehtimässä. Rehtori tarjosi meille heti kahvit ja alkoi kertomaan koulusta. Sen jälkeen hän lähti esittelemään kaikki paikat meille. Kouluun kuului erilaisia työpajoja jossa pystyi harjoittelemaan ammattia esimerkiksi autokorjaamo. Hän näytti myös opiskelijoiden asuntolan ,joka oli ihan kodikas. Heillä oli myös sopivan kokoiset huoneet. Huoneissa asui 2-3 opiskelijaa samassa ja kaikilla oli pieni keittiö. Kuntosali ja oleskelutila löytyi kanssa ,jotka olivat mukavan näköiset. Läheltä löytyi myös peruskoulu ,joka oli ihanassa vanhassa kartanossa. Lähdimme sen jälkeen lounaalle koululle. Kokki opiskelijat olivat valmistaneet meille ruuan ja oli kyllä todella hyvää. Haikeat fiilikset oli tänään itsellä ,kun oli viimeinen kokonainen päivä. Niin se kaksi viikkoa vain hurahti. Hieno erilainen kokemus kaiken kaikkiaan.
Nautitaan vielä huomisesta , kun vielä voi! ☺️👍🏼
-Julia

Vana Vigala -oppilaitos

Autopuolen koulutukseen tutustumassa

Opiskelijataidetta 




keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Keskiviikko 13.4

Tänään oli viimeinen työpäivä, jonka takia varmasti kaikilla vähän haikeat fiilikset. Aamupalalla yksi asukas ei halunnut tulla syömään pahoinvoinnin takia. Täällä ei ole pakko syödä, jos ei halua.
Mutta tällä kyseisellä asukkaalla on paha tapa kerjätä huomiota. Esimerkiksi hän pystyy itse kävelemään ruokasaliin, mutta haluaa kovasti huomiota ja esittää ettei pysty ja että meidän pitää hänet taluttaa käsikynkässä. Joten voi myös olla, että hänellä on henkisesti paha olla jostain syystä

Tänään sanna oli suihkutuksessa ja minä vaihdoin liinavaatteita. Eräs suomea puhuva asukas halusi auttaa minua pussilakanan laitossa ja laitoimme sen yhdessä, joka oli erittäin herttainen ele! Hän muistaa minut nimeltäkin.

Iltapäivän vaihdoimme vaippoja, joka sujuu jo hyvin.

Töiden jälkeen otimme taas aurinkoa ja lähdimme sitten koko porukalla syömään kulttuurikeskukseen.

T: Nina

Suihkutus oli tänään. Sain pestä vanhuksen hiukset ja pestä sienellä. Oli mukavaa kun sain tehdä vihdoinkin sen suihkutuksen. Viimenen päivä meni hyvin ja oppi uusia asioita esim. Suihkutuksen ja vaipatuksen. T:Sanna
Elupuun henkilökunnan kanssa

Elupuu vanhainkodin johtajan kanssa




Tiistai 12.4

Tänään olin väsynyt huonosti nukutun yön jälkeen, mutta päivää piristi, että pääsin mukaan suihkutukseen. Vaihdoimme myös vaipan eräälle auto-onnettomuudessa oleelle miehelle. Hoitajat kertoivat, että mies toistaen huutelee rumia  heille, raapii hoitajia ja repii vaatteitaan. Hänelle laitettiin sellaiset pussukat, jotta ei raapisi. Näimme myös maakuuhaavan hoitamisen, täällä tunnutaan huolehtivan todella hyvin asentohoidosta, on makuuhaavapatjoja, asentoja vaihdellaan ja haavoista huolehditaan.

Töiden jälkeen otimme aurinkoa Sannan kanssa ja kävimme pelaan biljardia illalla majatalon alakerrassa.

T: Nina

Pääsin viemään vanhuksia pihalle mikä oli tosi mukavaa. Vanhukset tykkäsivät todella paljon ja kiittelivät lopussa. Viriketoiminnassa tein vanhuksen kanssa palapeliä ja opin samalla viron kieltä esim. Ankka on viroksi hani. Linnun nokka on nokk ja paljon muuta. T:Sanna


Asukkaiden kanssa kävelyllä

Maanantai 11.4

Maanantai kului hitaasti pitkän viikonlopun jälkeen.
Olin aamupäivän ammupalan jälkeen viriketoiminnassa. Autoin erästä miespuolista pyörätuolissa olevaa asukasta värittämään kuvaa ja pelaamaan palapeliä.
Hänen värittäessä huomasin kuinka tarkka hän on (ei väritä yli viivojen ja käsi on vakaa). Palapeli taasen tuotti vaikeuksia ja turhautumista, mutta autoin alkuun ja sitten jo alkoi sujumaan paremmin. Hän oli minua kohtaan oikein ystävällinen, kun hän meni käymään vessassa, niin kehotti minua heiluttelemaan käsiäni, kun niiden varaan oli nojaillut.

Iltapäivällä veimme kolmea asukasta kävelylle, josta vanhukset varmasti pitivät. Vanhainkodilla on avoimet ovet, mutta eivät ulkona niin hirveän ysein käy.

Töistä kun pääsimne, niin menin nukkumaan tunnin päikkärit, koska olin niin lopen uupunut viikonlopusta ja tuli kyllä tarpeeseen!

T:Nina

Elupuun ruokailu- ja vapaa-ajan tila

tiistai 12. huhtikuuta 2016

Rapla

Rapla

Valtio:Viro
Maakunta:Raplamaa
Väkiluku (2008) 5 618
Kaupunki on keski-Virossa ja Raplamaa maakunnan keskus
Tallinnaan on Raplasta  noin 65 km

Täällä on iso kauppakeskus Selveri. Halpaa ruokaa ja täällä maksaa ison 5L vesikanisteri 1€.
Selverissä on hese, 2 pientä vaatekauppaa, yksi kukkakauppa löytyy ja myös Panda ravintola, siellä on kiinalaista ja nebalialaista ruokaa ja pari muuta kauppaa. Me käydään Selverissä ostaa meidän ruuat ja se on isoin ruokakauppa Raplasta.

Ollaan käyty Raplan kirkossa, saman tien varrella kuin Selveri. Kirkko ei ollut auki silloin niin ei päästy kirkkoon sisälle, mutta oli kaunis kirkko ulkoapäin.
Kirkon lähellä oli joki missä oli sorsia,mutta ne sorsat oli kesyjä ja tuli tosi lähelle.
Toisella puolen tietä oli sairaala. Onneksi meidän ei ole tarvinnut käydä siellä. :D

Täällä on myös Saslook bar, jossa käytiin syömässä, oli hyvää ruokaa. Paikalliset käy kuulemma siellä aika paljon lounaalla. Täällä on myös Konsuum kauppakeskus, mutta luultiin sitä ensin pankiksi. Elikkäs siellä Konsuum kauppakeskuksessa on muutama vaatekauppa, ruokapaikka ja luontaistuotekauppa. Ollaan käyty myös kulttuurikeskuksessa syömässä, siellä on meidän mielestä parasta ruokaa ja siellä on myös taide galleria seinillä.

Käydään aika usein töitten jälkeen Marjut kohvikissä kahvilla ja ostamassa välipalaa. Siellä on tosi halpoja piiraita ja pannukakkua. Piirakkaa maksaa jos muistan oikein niin 50 senttiä.
Samassa rakennuksessa kuin Marjut kohvik niin on apteekki, jossa ollaan rampattu aika usein.

Ollaan käyty myös suklaapuodissa, jossa on halpaa suklaata ja sitä puotia on kehuttu tosi paljon.
Toinen kauppa missä käydään ostaan ruokaa on Maximas . Se on kävelymatkan päässä meidän majatalolta. Kävelee noin 15 min siihen kauppaan.

Kirpputori myös löytyy jossa myydään halvalla kenkiä ja vaatteita.
Tässä meidän majatalon lähellä on maatila jossa on lampaita,yksi poni ja kanoja samassa aitauksessa. Myös haikaran pesä löytyy sieltä lampputolpan päältä.

T: Sanna





Viikonloppu

Lauantai

Lähdimme lauantaina puoli kymmenen aamiaisen jälkeen kello kymmenen ajamaan kohti Tallinnaa. Matka kesti noin tunnin. Päästyämme perille kävimme kahvilla ja suunnittelimme päivän kulkua.

Sen jälkeen lähdimme vanhaan kaupunkiin. Kävimme opastetulla kierroksella Bastionin tunnelissa. Saimme paljon tietoa Viron historiasta. Katsoimme tunnelissa videon toisesta maailmansodasta, jossa oli aitoa materiaalia. Video oli hätkähdyttävä, kun näki mitä jälkeä 10 tuntia kestävä pommitus sai aikaansa. Tunneleissa asuu suojeltuina lepakoita ja hämähäkkejä, jonka takia ei saa käyttää salamavaloa kuvatessa.
Tunneleita on käytetty sotien aikana pommisuojina ja kodittomat ovat asuneet siellä. Punkkarit asuivat myös siellä, koska poliisit eivät sinne tulleet rottien takia.
Tunnelit vetävät 600 henkeä, mutta sodan aikana siellä oli noin 1000 ihmistä.

Kierroksen jälkeen kävimme näköalapaikalla katselemassa näkymiä, jonka jälkeen kävimme syömässä italialaisessa ravintolassa. Ravintolan eteisessä oli pulloista tehty seinä, joka oli todella hieno.

Ruoan jälkeen meillä oli vapaa-aikaa parisen tuntia. Kävimme Viru-keskuksessa ja sen viereisessä ostoskeskuksessa. New yorker-vaatekauppa oli näköjään kova sana!

Puoli seitsemän pintaan oli kokoontuminen autolla ja lähdimne ajamaan takaisin Raplaan. Olimme kaikki uupuneita päivästä ja nukahdimne samantein.

Sunnuntai

Lähdimme ajamaan Pärnuuseen noin yheksältä ja saavuimme jo ennen 11. Kävelimme pärnuun vanhassa kaupungissa ja katselimme nähtävyyksiä, vaikka mikään puoti ei ollut vielä auki. Pysähdyimme kahville suunnittelemaan päivää.

Päädyimme ratkaisuun, että menemme ensin shoppaileen pärnukeskukseen ja sen jälkeen rentoutumaan kylpylään. Tapasimme kaikki pärnukeskuksen edessä parin tunnin päästä new yorker kassit kainalossa. Saara liittyi tässä kohtaa seuraamme.

Suuntasimme sitten kohti Tervis-kylpylää. Kävimme syömässä luxus ravintolassa, josta oli kauniit näkymät rannalle.

Satu ja iida lähtivät kokovartalohierontaan, Julia lähti kattoterassille ottaan aurinkoa ja jutteli suomalaisen kansanedustajan kanssa. Minä, Sanna, Rayan ja Mia lähdimme uima-altaille ja saunaan, Iida ja Satu liittyivät seuraamme myöhemmin. Siellä oli korkeita vesiliukumäkiä, porealtaita, kylmäaltaita ja ulkoallas.

Saunaosaatolla oli höyrysauna, infrapunasauna, mediumsauna (40°c), suolasauna ja aromisauna. Puoli seitsemältä lähdimme taas takaisin Raplaan.

Kaikenkaikkiaan oli mukava, rentouttava ja hauska viikonloppu!

T: Nina, Sanna ja Julia






keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Kolmapäev 6.4.2016

Viikonpäivät:

Esmapäev (maanantai)
Teisepäev (tiistai)
Kolmapäev (keskiviikko)
Neljapäev (torstai)
Reedepäev (perjantai)
Laupäev (lauantai)
Pyhapäev (sunnuntai)

Tere hummikust = Hyvää huomenta


Aamu lähti kiireellä käyntiin, koska olin unohtanut laittaa kännykän lataukseen ja se oli sammunut yön aikana. Onneksi sisäinen kello herätti 10 yli 7. Viidessä minuutissa äkkiä ylös ja syömään alas aamupala. Työpäivät alkavat kahdeksalta, Elopuu on noin vartin ajomatkan päässä.

Elopuussa keskustelimme johtajan kanssa englanniksi. Olimme edellisenä iltana keksineet muutamia kysymyksi elopuusta, hoitajista ja Raplan nähtävyyksistä ja ravintoloista.  Rakennus on rakennettu 1930, jolloin se toimi kouluna, ja vanhainkoti muutti sinne 1981.
Hoitajat käyvät 160h kestävän koulutuksen, josta kolme kuukautta kirjallisia opintoja ja loput työssäoppia + kokeita. Tällaisessa koulutuksessa opiskellaan vain vanhusten hoitoa.
Nuorin asiakas on 40-vuotias (mielenterveysongelmainen) ja vanhin 95.v

Jaoimme aamupalan, sen jälkeen jäin virikeohjaajan kanssa tekemään askarteluja ja auttamaan palapelien tekemisessä. Päivä kului todella nopeasti.

Iltapäivällä pääsimme vaihtamaan vaippoja lounaan tarjoilun jälkeen.

Oli todella lämmin ja aurinkoinen päivä +18°C
Kävimme majatalolla vaihtamaan vaatteet yms. Ja sitten menimme Keskuspuistolaisia vastaan Marjut kohvikiin (kahvilaan).

Kävimme Saslook bar nimisessä ravintola-baarissa syömässä, jota Elopuun johtaja meille suositteli. Iltapäivästä alkoi satamaan vettä, niin jätimme nähtävyyksien kiertelyt väliin tältä päivältä.

T: Nina



Sillä aikaa kun Nina oli viriketoiminnassa niin menin Julian kanssa pesemään sänkyjä ja vaihtamaan lakanat 3 huoneeseen. Nytten oli paljon helpompaa tehdä töitä,kun eilen oli ohjaaja joka näytti miten asiat tehdään. Kun saatiin työt tehtyä aikaisin valmiiksi niin mentiin Ninan kanssa hetkeksi virikitetoimintaan kokoomaan palapelejä vanhusten kanssa. Oli mukava päivä. T:Sanna

tiistai 5. huhtikuuta 2016

5.4

Hyvillä fiiliksillä lähti päivä käyntiin. Päivä alkoi asukkaiden aamupalalla.
Olin syöttämässä neljää asukasta, kolme oli hyvä kuntoisia ja yksi huonompi kuntoinen. 
Olen positiivisesti yllättynyt että asukkaat ovat hyvässä vireessä täällä. Ilmapiiri ollut hyvin huoleton ja iloinen. Minun haasteena ollut kommunikointi asukkaiden kanssa kun eivät puhu englantia mutta ihmeen hyvin olen suoriutunut siitä huolimatta. Asukkaista kuitenkin kaksi puhui vähän suomea oli hauska jutella heidän kanssa ,kun tiesivät jotakin Suomesta ja meidän kulttuurista.


Saimme autolla seikkailla aikalailla että löysimme perille.
Matkaa oli Tallinnasta 56km. 😄

Paikka on ihanan vanhanaikainen ja kotoisa.

Terveisin 
Julia 😍

Sillä aikaa kun Julia oli viriketoiminnassa, jossa jokainen meistä on vuorotellen, niin minä ja Sanna olimme hoitajien kanssa pesukierroksilla. Emme päässeet vielä pesutilanteisiin, mutta vaihdoimme petivaatteet ja siivosimme. Syötimme vuoteessa olijat, sekä annoimme lääkkeet.

Täällä puhutellaan toisia etunimillä, asukkaat hoitajia ja hoitajat asukkaita.

T: Nina

Majatalomme

Majoituksen lisäksi paikassa oli ravintola josta sai hyvää ruokaa

Majatalon sijainti oli kaunis

maanantai 4. huhtikuuta 2016

Ensimmäinen työpäivä 4.4.-16

Aamupalalla oli ihana tarjoilu valmiina pöydässä, puuroa ja leipää ja leivän päälle kinkku, metvurstia yms. Majatalon työntekijä oli oikein ihana, kun lähti meitä saattaamaan elopuun vanhainkotiin.

Elopuussa meidät otettiin oikein lämpimästi vastaan ja meidät vietiin kierrokselle. Vanhainkodissa on yhteensä 42 asukasta, ja kolme heistä ymmärtää ja puhuu vähän Suomea. Muistaakseni kaksi tai kolme on vuoteeseen hoidettavia. Asukkaat olivat todella kilttejä ja eräs naispuolinen asukas hihkui innosta, kun sai tietää, että tulemme heidän avukseen sinne kahdeksi viikkoa.

Seurasimme sivusta oikeastaan aamunpäivän.
Ruoka siellä maksaa vain euron ja oli hyvää risoton tapaista.
Pääsin syöttämään erästä vuoteeseen hoidettavaa miestä.

Sitten jo päivä loppui siltä osin.


Kävimme töiden jälkeen apteekissa ja kahvilla, kiertelimme muutaman puodin ja kävimme Raplan keskustassa kauppakeskuksessa.

Sitten tulimnekin takaisin majataloon syömään ja päätimme lähteä kävelylle pellolle, jossa näimme peuran ja sen poikasen, mudassa oli paljon eläinten jälkiä.

Hyvä fiilis jäi tästä päivästä ja työpaikasta.
Kyllä täällä kelpaa olla sen puolisentoista. Kielimuurista huolimatta ymmärtää kehonkieltä ja jotkut sanat ovat samankuuloisia.

T: Nina

Työssäoppimispaikka Elupuu -vanhainkoti
Sijainti pienessä Kalbun kylässä

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Matka Viroon

Lähdimme Tampereelta n. Klo: 8:00 ajamaan kohti Hämeenlinnaa, jossa vaihdoimme autoa Kiipulan autoon. Matka laivalle sujui hyvin, kävimme hakemassa evästä Linnatuulesta ja McDonaldsissakin kävimme.

Laivassa aika kului suhteellisen nopeasti kierrellessä laivan kauppoja. Mutta heti kun laivasta pääsimme ulos, niin aika kului vessassa ramppaamiseen ja kartan etsimiseen. Ajoimme noin seitsemän kilometriä väärän suuntaan ja jokainen huuteli eri ohjeita.

Raplan alueella kysyimme kaksi kertaa ohjeita  eri kauppojen tädeiltä. Yhteisen kielen puutteen johdosta ymmärsimme ohjeet luultavasti väärin ja kiertelimme Raplassa ympäriämpäri.

Perille kun pääsimme, niin olimme kaikki todella väsyneitä ja nälkäisiä. Laitoimme kamppeet huoneisiin ja suuntasimme suoraan syömään. Syötiin kanapihviä ja uuniperunoita. Syömisen jälkeen mentiin iltatoimille eli suihkuun yms.  Nyt rupatellaan fiilksistä ja valmistaudutaan nukkumaan.


perjantai 1. huhtikuuta 2016

Lähtöfiilikset

Kahden päivän päästä on lähtö ja laukkujen pakkaus edessä. Jännittävä fiilis, mutta hyvällä tavalla! Passi, vakuutuskortti ja rahat on hankittu. Sekä yhdessä kävimme läpi, että mitä sinne oikein tarvitsee mukaan ja mitä vapaa-aikana voisimme tehdä.

Hyvillä ja odottavaisena mielin kaikki lähdemme!


- Nina