Elopuussa meidät otettiin oikein lämpimästi vastaan ja meidät vietiin kierrokselle. Vanhainkodissa on yhteensä 42 asukasta, ja kolme heistä ymmärtää ja puhuu vähän Suomea. Muistaakseni kaksi tai kolme on vuoteeseen hoidettavia. Asukkaat olivat todella kilttejä ja eräs naispuolinen asukas hihkui innosta, kun sai tietää, että tulemme heidän avukseen sinne kahdeksi viikkoa.
Seurasimme sivusta oikeastaan aamunpäivän.
Seurasimme sivusta oikeastaan aamunpäivän.
Ruoka siellä maksaa vain euron ja oli hyvää risoton tapaista.
Pääsin syöttämään erästä vuoteeseen hoidettavaa miestä.
Sitten jo päivä loppui siltä osin.
Kävimme töiden jälkeen apteekissa ja kahvilla, kiertelimme muutaman puodin ja kävimme Raplan keskustassa kauppakeskuksessa.
Sitten tulimnekin takaisin majataloon syömään ja päätimme lähteä kävelylle pellolle, jossa näimme peuran ja sen poikasen, mudassa oli paljon eläinten jälkiä.
Hyvä fiilis jäi tästä päivästä ja työpaikasta.
Mukava että pääsitte perille ok ja ensimmäinen työpäivä sujui hyvin. Kuulostaa että teidät on otettu vastaan tosi ystävällisesti. Mielenkiinnolla odotan lisää kuulumisia!
VastaaPoistaKuulostaa hienolta:) Olisi pitänyt itsekkin lähteä
VastaaPoistaHieno kuulla, että on alkanut hyvin. Meillä on täällä tunti koulussa. Tässä kysymyksiä:
VastaaPoistaOnko siellä hienoa?
Ymmärrättekö puhetta?
Oletteko saaneet riittävästi unta?
MIllaiset olot vanhuksilla on?
Monelta joudutte heräämään?
Oletteko myöhästyneet?
Onko ollut koti-ikävä?
Onko hyvää ruokaa?
Onko mukavat työkaverit?
Minkä ikäisiä vanhuksia siellä on?
t. sote A&B + Anne ja Tommi