Eilinen päivä meni koulussa paikallisten opiskelijoiden kanssa. Aamupäivä sujui askarrellessa ja yrittäessä pitää muulla tavoin seuraa niille, vaikka englannin kielen taito ei olekaan paikallisilla nuorilla kovin hyvä. Mutta kielimuurista huolimatta olemme ehtineet tutustua ja jollain tavalla ystävystyäkin, etenkin tulkkimme Monica, joka toimi oppaanamme viime viikonloppuna Brnon ostosreissulla lisäsi minut Facebook-kaverikseen.
Lounaan jälkeen emme tehneet oikeastaan mitään ihmeellistä, keräsimme vain voimia päivälliselle enkä ottanut eilen kuin aamiaisesta kuvia.
Tänään olikin toiminnallisempi päivä, kun pääsimme tekemään yhdessä ruokaa. Tshekkiläisopiskelijat tekivät oman ruokansa ja me omamme, joka oli lohikeittoa, ruisleipää, perunarieskaa ja Marianne-juustokakkua sekä leipäjuustoa kerman ja lakkahillon kanssa. Erityisesti Blanka kehui lohikeittoamme, kun tarjoilimme sitä opiskelijoille, Monicalle, Hanalle ja Blankalle. Pidin myös tshekkiläisten tekemästä ruoasta, joka oli linssikeittoa, kanaa, perunaa ja köyhien ritareiden ja omenapiirakan risteytys, joka piti sisällään vaaleaa leipää, omenaa ja rusinoita.
Ruoan jälkeen meille jaettiin todistukset vaihtoajastamme. Mervi kuitenkin keräsi ne meiltä takaisin vielä ja antaa meille ne vasta, kun pääsemme takaisin Suomeen. Uskoisin, että saan omani vielä ennen valmistumistani kuitenkin.
Paljon kuvia tuli taas tänään otettua ja nyt istun hetken vielä Bowling Centerissä. Huomenna on viimeinen kokonainen päivämme täällä. Tietyllä tapaa minusta tuntuu haikealta palata takaisin Suomeen, mutta olen myös onnellinen, sillä tämä reissu on tavallaan ollut myös minulle kasvun paikka ihmisenä (tai ainakin olen löytänyt elämääni sen saman ilon, joka oli kadoksissa jonkin aikaa jouduttuani vaikeaan tilanteeseen).
 |
Tytöt kirjoittamassa ruokaohjeita ylös |
 |
Lohikeitton aineksia |
 |
Tshekkitytöt ja ruokaohjeita |
 |
Lohen nahka irrotetaan näin. Vili ihmettelee taustalla. |
 |
Tulkkimme Monica katsomassa kokkaamistamme |
 |
Maistiaisia tshekkiläisten ateriasta |
Jeeeeeee työlla on myös se juusto kakku joka minä tein kuvanna!!!!
VastaaPoista