keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Lisää kuvia eiliseltä, vierailu eläintarhaan ja kiipeäminen Holy Hillille 20.4.

Eilen lounaan jälkeen kävimme tapaamassa Mervin kanssa paikallista nuorta, Monicaa, joka on aiemmilla reissuilla toiminut tulkkina opiskelijoille. Monica vaikutti todella mukavalta nuorelta naiselta ja on pyrkimässä paikalliseen yliopistoon. Senpä vuoksi Monica on lukenut pitkään pääsykokeisiin, mutta onneksi hänellä oli eilen aikaa tavata meidät.

Kävimme yhdessä kahvilassa ja nautimme siellä kakkukahvit.


















En eilen ehtinyt käydä kaupoissa muuten kuin ostin itselleni kirahvipehmolelun maskotiksi. Nimesin sen Miroslaviksi eilisen tulkkimme mukaan ja se lähtee mukanani ensi viikolla Suomeen.

Tänään meidän piti mennä jo aiemmin aamiaiselle, koska meillä oli lähtö Sedliciin, yksityiseen eläintarhaan, jonne Iva oli saanut meille järjestettyä vierailun. Oli erittäin mukavaa päästä käymään siellä. Näimme eläintarhassa mm. apinoita, joita ruokimme kekseillä sekä erilaisia lintuja, alpakan, dingoja (joista kaikkein pienin oli teljettu samaan tarhaan yhdessä marsujen kanssa) ja kameleita. Erityisen mukavaa minusta oli syöttää apinoita, koska ne olivat niin uteliaita ja käydä katsomassa dingoja, koska pari niistä oli yllättävän kesyjä ja ne innostuivat nuolemaan käsiäni.

Mainio ilme alpakalla :D






En tiedä, mikä eläin on kyseessä, mutta suloisia tapauksia



















Reissun jälkeen palasimme syömään koululle paikallista makaronilaatikkoa, joka oli hyvää, mutta täyttävää. Kiipesimme lounaan jälkeen Holy Hillille, jonka alkuperäistä nimeä en satu nyt muistamaan. Melkoista kapuamista se kyllä oli, kun maasto oli ylös kiivetessä todella epätasaista ja mietin peruskouluaikoinani kiipeilleenä, suoriudunko hyvin omasta osuudestani. Mutta kai se hyvin meni ja opastin parissa kohdassa Viliä, jonka oli hankalampaa kiivetä.







Itävallan rajalle näkyy hyvin


Ennen päivällistä kiertelimme vielä muutamissa Second Hand-kaupoissa yhdessä Sonjan kanssa. Muutaman päivän aikana kuorojeni kappaleiden katsominen ja kuunteleminen on jäänyt hieman vähemmälle, mutta tänään vihdoin löysin itselleni aikaa siihenkin. Ja samainen kertaaminen jatkukoon tässä näiden päivien aikana, että opin ne ulkoa paremmin palattuani Suomeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti