Tänään työt alkoi taas johtajan kanssa englannin tunnin merkeissä. Jutustelimme Raplamaan nähtävyyksistä, Viron ja Suomen erilaisuuksista.
Kuten että täällä Virossa on erityisesti paikalliset tuotteet puoli-ilmaista verrattuna Suomen elintarvikkeisiin.
Englannin tunnin päätyttyä menimme jakamaan aamupalaa + lääkkeet. Nyt alkaa sekin sujua kaikilta rutiinilla. Mitä olemme huomanneet, niin Virossa ei käytetä yleensä mitään leivän päällä, ei edes voita.
Vaihdoimme Julian kanssa petivaatteita. Olimme sen verran rivakoita, että saimme tunnin luppoaikaa ennen ruokailua.
Vanhukset täällä ovat suurimmaksi osaksi todella iloisia ja pirtsakoita. Yksi tanssahtelee ja kävelee ympäriinsä, toiset pelaavat palapelejä oikein kärsivällisesti jne.
Kun olin vaihtamassa vaippaa ja en keksinyt mihin voisin laittaa tyynyn sylistäni, niin viereinen huonekaveri oli oikea herrasmies kun kehotti minua laskemaan tyynyt jänen sängylleen. Muutoinkin vanhukset ovat meille avuliaita ja ystävällisiä.
Syötin lounaalla yhtä vuoteeseen hoidettavaa miestä. Hän ei tunnu jaksavan puhua enään muutakuin pari sanaa. Mutta silmät puhuu sitäkin enemmän. Kun kysyin, että onko hyvää, niin silmät hymyili.
Syötin myös toista naispuolista sänkyyn hoidettavaa, niin hän katsoi silmiin ja nyökkäsi aina kun sain antaa lisää ruokaa.
Tuollaisista pienistä hetkistä tulee todella hyvä olo.
Pääsimme myös vaihtamaan vaippoja, joka sujui jo hyvin. Ja pihassa kävi kauppa-auto, sellaisia ei enään näe Suomessa. Varmasti todella mukavaa asukkaille, kun saavat mennä itsenäisesti ostamaan mitä haluavat.
Iltapäivästä oli kakkukahveet, jonkun asukkaan sukulainen oli tuonut mansikkatäytekakkua. Olimme tänään tunnin pitempään töissä, jotta saisimme tunnit täyteen, kun lähdemme ensi viikon torstaina Vana Vigalaan.
Töiden jälkeen treffasimme taas Marjut kohvikissa Keskuspuistolaisten kanssa ja kävimme katsomassa kivi kirkkoa ja kävimme syömässä kulttuurikeskuksessa, jossa on ehdottomasti parasta ruokaa!
T: Nina
Kuulostaa monipuoliselta harjoittelulta. Kiva, että pääsette treenaaman enkkuakin.
VastaaPoistaJoko on koti-ikävää?