tiistai 12. huhtikuuta 2016

Tiistai 12.4

Tänään minulla ei ollut ihan perinteinen harjoittelu päivä.
Lyhyesti: eilen aamulla herätessäni minulla alkoi olla pikkuhiljaa huono olo, kestin sen kanssa päivän, mutta illalla minulla oli jo lämpöä ja olin vuoteessa. Yritin saada itseni aamuksi kuntoon, mutta oloni oli aamulla edelleen todella huono niin jäin lepäämään. Onneksi lääkkeet ja lepo alkoivat vaikuttaa ja pääsin harjoitteluun tänään klo 11 jälkeen, oloni on jo paljon parempi mutta silti on edelleen vähän puolkuollut olo.
Niin tulin harjoitteluun noin pari tuntia myöhemmin, korvatakseni se aika olin siis pari tuntia pitempään tänään (päiväni loppui klo 17). Kerron nyt siis minun päivästäni.
Tulin siis paikan päälle klo 11 aikoihin suoraan lounaalle (hauska sattuma? 😂), lounaan jälkeen jatkoimme vähän aikaa hommiamme ja sitten kävimme jälleen ihanassa Tugikeskus Vahtrassa, tällä kertaa Ulla pääsi tutustumaan paikan toimintaan.
Joimme siellä kahvit, juttelimme, Ulla sai saman esittelyn kun mekin ja hän samalla osti sieltä tuliaiset! 😂
Vähän ennen kolmea lähdimme sieltä pois, Iidan päivä samalla loppui, mutta minä ja Ulla menimme takaisin Rapla Hooldekeskuseen jatkamaan päivääni.
Täytyy myöntää vaikka olin silloin aika väsynyt niin odotin mielenkiinnolla takaisin sinne menemistä, päivämme on aina loppunut klo 15, joten en tiennyt mitä sen jälkeen tapahtuisi.
No opin sen, että klo 15.30-16 aikoihin on vaipanvaihto aika, eli huonokuntoisten asukkaiden vaipat vaihdetaan, joitakin ohjattiin ja itsenäisille asukkaille vietiin inkohousut huoneeseen. Näimme myös pienemuotoisen raportin, pääsin myös seuraamaan kun erään asukkaan suoliavannetta puhdistettiin ja siihen vaihdettiin uusi pussi (en ole siis Hohun topissakaan aikaisemmin nähnyt tätä niin oli todella mielenkiintoista seurata tilannetta). Sitten vähän ennen klo 17 oli päivällisaika ja ennen työpäiväni päättymistä pääsin syöttää erästä asukasta.

Rayan

Ps. flussani on ONNEKSI helpottunut päivän aikana!!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti