torstai 24. marraskuuta 2016

Työtoimistossa ja vesisade

Toimistossa jossa työskentelemme, teemme parhaillaan markkinointiviestintää. Sähköpostien kirjoittamisessa olin vähän turhautunut yhdessä vaiheessa mutta pääsin kuitenkin läpi työstä.

Tänään rupesi kunnolla sataa vettä ja maan uutisissa kerrottiin, että tulvia on kertynyt Italiassa mutta meillä ei ole syyttä huoleen. Toivottavasti viikonloppuna ei tulisi noita vesisateita ja asia mitä minä sekä Margit saimme selville Topiaksesta, että hän on kuin kopio Cola Ollista.

Käsitykseni Italialaisista muuttui kun saavuimme tänne, vaikka kaikki eivät osaa puhua englantia kuitenkin ovat mukavia ja ystävällisiä ihmisiä.

Iso yllätys oli se, että täällä sää ei ole kylmä kuin ajattelin ennakkoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti