sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Kokit Ranskassa

Sunnuntai päivä. Hei täältä Lyonista. Kävimme seikkailemassa tänään Lyonin vanhassa kaupungissa.
Menimme ensin ratikkalla kaksi pysäkkiä, sitten jäimme pois ja vaihdoimme metroon, kun pääsimme metroon niin menimme kaksi pysäkkiä eteenpäin ja jäimme pois ja voihdoimme seuraavaan metroon, kun pääsimme toiseen metroon niin jäimme jo seuraavalla pysäkillä pois, sen jälkeen lähdimme kävellen eteenpäin, ensin kävelimme metro-asemalle ja menimme metrolla ylös. Kävimme katsomassa vanhankaupungin kirkkoa, joka näytti hienolta sekä sisältä että ulkoa, kirkon jälkeen ottimme vielä nähtävyyksistä kuvia ja jatkoimme kävelyä eteenpäin. Etsimme sopivaa kahvilaa jossa joimme kahvia, kaauta ja cocacolaa, kun olimme juoneet juomat jatkoimme matkaa eteenpäin. Kävelimme takaisin alas   Ja loppussa kävelimme rappusia alaspäin ja ottimme niistä kuvia, kun pääsimme takaisin alas niin jatkoimme matkaa ja päädymme sillalle ja menimme siltaa pitkin toiselle puolelle, toisella puolella oli markinat jossa myyttiin hedelmiä, marjoja, kalaa, lihaa ja kasviksia ja muita elintarvikeita, sen jäkeen kävimme veneretkellä katselimme nähtävyyksiä veneestä, veneessä oli myös opas joka kertoin meillä Ranskaksi sekä Engalniksi nähtävyyksistä, kun pääsimme takaisin maalle niin lädimme takaisin hotelliin ja osa meni kaupoille. 



Kaako


Rapuset joita kuljimme tänään alaspäin




Veneretken penkit joissa istuimme matkan ajan.

Noora, Julia ja Elena




2 kommenttia:

  1. Hienon näköisiä maisemia ja kuvia. Kaikkien tekee nyt mieli Lyoniin!

    VastaaPoista
  2. Päivä oli vähän harmaa, mutta onneksi nyt taas jo paistaa. Minäkin pääsen kommentoimaan, kun sain ipadin päivitettyä. Puhelimella ei toivoakaan, vaikka omassa puhelimessa on dataroamingkin päällä. Pitäisi kyllä kulttuurivalmentajankin päästä joskus matkaan mukaan!

    VastaaPoista