Noin klo 7:30 syötiin viimeinen aamiaisemme koulun ruokalassa.
Se kyllä ollut mikään maistuva aamiainen mutta onneksi pääsen pian syömään taas omaa kotiaamiaista.
Tänään teimme kouluretken Mikulovin linnaan.
Oltiin jo ennestään kierrelty linnan pihamaa mutta tällä kertaa päästiin ihan linnan sisätiloihin.
Linnan sisätilat ja esineet olivat mielestäni oikein hienoja, tornista oli myös hienot näkymät. Linnan kellarissa oli erittäin, erittäin iso viinitynnyri joka oli melkein laivan kokoinen! Siihen olisi mahtunut Coca Colaa loppuelämäkseni ajaksi :)
Noin klo 12:00 syötiin viimeinen Tsekkiläinen lounas: jotain pihviä ja perunoita.
Lounas oli ainakin parempi kuin mitä aamiainen oli.
Lounaan jälkeen menimme kahvilaan syömään toiset lähtiäisjäätelöt ja juomaan lähtiäislimsat.
Jäätelöannokset oli herkullisia ja taiteellisia.
Jäätelön jälkeen palasimme asuntolaan lepäämään.
Klo 17:00 menimme syömään lähtiäispäivällisen: ranskalaisia, kinkkua, paistettua munaa ja possunpihviä.
Päivällinen oli mielestäni erinomainen, söin kerran samankaltaisen aterian Lontoossa, Sherlock Holmes Pubilla.
Päivällisen jälkeen palasimme asuntolaan.
Noin klo 19:00 menimme yhteen ravintolaan syömään hieman iltapalaa, minä tilasin paahtopaistia perunamuusilla ja kyytipojaksi Coca Colaa.
Ilta meni muuten ihan kivasti mutta oli inhottavaa että jouduimme odottamaan ruokiamme lähes KAKSI tuntia!!
Iltapalan jälkeen palasimme asuntolaan ja sitten olikin jo iltatoimien aika.
Rasmus Oliver Ellenberg
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti